Ursak 1 Pärnävaara 06.06.2009

On sunnuntaiaamu kellon näyttäessä kahdeksaa. Muutama tunti takaperin tietoisuuteni palasi takaisin todellisuuteen tirsamaasta. Levottomasti nukutun yön jäljiltä päällimmäinen tuntemukseni oli suussa karvas, katkera epäonnistumisen aiheuttama ikävä jälkimaku seikkailusoolokisailun jäljiltä!

No alunperinhän kaikkihan lähti siitä että…

LÄHTÖ

Lähtöpaikkana toimi Pärnävaaran hiihtokeskus. Kisan startti tapahtui aamukymmeneltä keskuksen pihalta. Kisamateriaalin saimme käsiimme tuntia ennen kisan alkua. Tuon tunnin aikana piti tehdä jos jonkinmoista puuhaa tyyliin väritä, leikkaa, liima ja askartele! Se miten tuon tunnin onnistuisi käyttämään hyväkseen näyttelee suurta roolia kisan lopputuluksia katsottaessa.

Kouraani lyötiin kirjekuori, jonka sisältä paljastui kolme karttaa 30000yleiskartta, kaksi suunnistuskarttaa 10000 ja 15000. Kuoresta paljastui niiden lisäksi vielä pari a-nelosta, joista toinen säännöt ja toinen reittikirja.

Havaitsin rastiympyröiden olevan merkittynä kartalle, mutta rastinumerot piti kirjoitella itse mallikartasta omiin karttoihin. Siinä vierähti tovi niitä kirjoitellessa ja sen jälkeen alkoikin varsinainen p-ähkäily.

Reittikirjasta piti katsoa rastijärjestys ja lähteä alleviivaus tussilla piirtelemään reittiä, mitä olisi paras edetä rastilta toiselle. Reittikirjaa ja kolmea karttaa tuli aikansa siinä pyöriteltyä, ennen kuin reittiviivat muotoutuivat rastien välille.

Aikaa näihin toimenpiteisiin oli jo tuhrautunut melkoinen tovi ja huomasinkin muiden jo siirtyneen ulos tekemään viimehetken valmisteluita. Siinä meinasi jo pikkuhiljaa hiipiä kiire puseroon, vielä kun pitäisi kontaktimuovilla päällystää kaikki kartat.

Sain pienen turailun jälkeen vihdoin leikkaus, liimaus vaiheenkin päätökseen ja oli aika siirtyä pihalle valmistautumaan lähtöön.

Olin jo valmistellut etukäteen tavarat melko hyvään kuosiin. Viimehetkellä huomasin kuitenkin sykevyön puutteen ja jotain muutakin säätöjä piti viritellä, pyörän ketjutkin piti rasvata, mihin ei aika sitten enää riittänytkään…

ENSIMMÄINEN OSUUS- MELONTA 4.5KM, JUOKSU 3.5KM JA TEHTÄVÄRASTI YHTEENSÄ 8KM

Kello löi kymmenen ja startti tapahtui! Kisa alkoi juoksulla rantaan kanoottien luokse. Osalla porukasta oli omat vesikulkuneuvot mukanaan ja osalla vuokrakamppeet, kuten minulla. Vuokravehkeissä ensimmäiseksi rantaan tullut sai valita ensimmäisenä itselleen kulkupelin. Kajakkeja oli rannalla kahta tyyppiä, joten päätin kiirehtiä saadakseni hyvän menopelin alleni.

Juoksu alkoi jyrkällä alamäellä soraharjulta alas. Harju oli löysää luonnonsoraa, johon oli tehty puusta portaat. Portaat näyttivätkin aluksi houkuttelevalta vaihtoehdolta nopeaan siirtymiseen alas, mutta usean päivän sateet eivät kuitenkaan puoltaneet tätä ratkaisua, joten juoksin niiden vieressä soralla. Olin lähtenyt ekaan koitokseen lenkkareilla ja heti alkumetreillä meinasin jo nyrjäyttää oikean nilkkani melko huolellisesti, onneksi se kuitenkin kesti! Sen jälkeen piti hieman rauhoittaa menoa ja pääsin rantaan hyvissä asemissa valitsemaan kajakkia. Valittavissa oli kolme kajakkia, joista kaksi samanlaista liukkaan oloista ja yksi lyhyempi, sekä leveämpi malli. Valitsin nopean ja kiikkerän menopelin, jonka raahasin rantaan ja asettauduin kyytiin, tietysti jalkani kastellen. Jalkojen kastuminen oli pikkujuttu. Ajattelin ennakolta kastelevani itseni aivan kokonaan jo tässä vaiheessa.

Melonta lähti sujumaan hyvin, kajakki pysyi pystyssä ja ennakolta tietämäni lyhyehkö ja suunnistukseltaan helpohko etappi antoi odotuksia hyvästä kisasta.

Saavuin ensimmäiselle rastille hyvissä asemissa, leimasin rastin ja lähdin suorittamaan tehtävää. Näin jo muiden suorittavan tehtävää, mutta siitä huolimatta piti kysyä vielä epäuskoisena järjestäjältä, että “ihan tosissaanko?” vastaus oli jo ikävä kyllä tiedossa, joten mikään ei auttanut!

Tehtävänä oli hypätä kolmen metrin hyppytornista veteen. Ei todellakaan mikään paha rasti.. ainoastaan vaan ah, niin ihana perus suomen kesäinen sää +5c ja runsas vesisade eivät hirveästi houkutelleet hyppäämään noin kymmenen asteiseen veteen vaatteet päällä!

Turhat kamat rannalle ja torniin, hyppy hyisen kylmään veteen, äkkiä ylös. Kamat kantoon, takaisin kanoottiin ja nokka kohti seuraavaa rastia.

Tässä vaiheessa duo- sarjalaiset jakaantuivat toisen jatkaessa yksikseen meloen toiselle rastille.

Välillä karttaa tutkaillen suuntailin kohti seuraava rastia. Saavuin rastille ensimmäisenä ja kaikki näytti sujuvan hyvin, kunnes.. Olin aikeissa leimata rastia ja vilkaisin ensin reittikirjaa. Reittikirjan mukaan minun olisi pitänyt ykkösen jälkeen lähteä juosten hakemaan neljä rastia vasta sitten meloa tähän paikkaan!

Käytännössä kisa oli nyt osaltani ohi jo tässä vaiheessa. Ihmeitä pitäisi tapahtua, mikäli taistelisin voitosta! Toisaalta samalla katosivat paineetkin! Nyt olisi vaan koottava itsensä ja mietittävä miten menettää vähiten aikaa.

Vaihtoehtoja oli useita puntaroin melomista takaisin, melomista vastarannalle tai sitten puhtaasti juosta reitille takaisin.

Valitsin juoksuvaihtoehdon. Tunnettuna melonnan ystävänä pidin sitä vähimmän pahana ratkaisuna. Juoksua tulisi kertymään melkoinen matka ja laskeskelin menettäväni ainakin tässä episodissa puolisen tuntia vähintään! Pienten sähläilyjen jälkeen löysin takaisin suunnittelemalleni reitille metsän poikki pois kielletyltä alueelta.

Rastit löytyivät helpohkosti. Ainoastaan hukkasin yhden kosteikon reunassa olevan rastin paikantamisessa pienen tovin. En ollut tämän kaltaisessa polkuja täynnä olevassa hiekkakangas- ryteikkö maastossa ennen suunnistanut ja kosteikon löytäminen otti aikansa.

Viimeisen rastin jälkeen ennen kajakille paluuta mietin vaihtoehtoa, josko olisi uinut järven poikki! Kylmä vesi ei nyt kyllä jostain syystä hirveästi houkutellut ja uintimatkaakin olisi kertynyt noin kaksi- kolmesataa metriä, joten juoksin.

Kajakille löysin helposti, meloin takaisin lähtöpaikkaa ja juoksin vaihtopaikalle.

Kyselin järjestäjiltä tilannetta “paljonko olen perässä?” Järjestäjä selaili papereitaan ja laskeskeli hetken mietteissään ja vastasi “siinä nelisenkymmentä minuuttia” ja hän totesi vielä pienen hetken jälkeen kannustavasti “kaikkeahan voi vielä tapahtua, matkaa on jäljellä!”

TOINEN OSUUS

Tämä osuus sisälsi pelkästään pyöräilyä 12km. Vaihto sujui mallikkaasti. Kiskaisin vähän evästä naamariin, vaihdoin pyöräilykengät ja housut jalkaan, vilkaisin reittikirjasta vielä rastit kartan ollessa valmiina jo pyörän telineessä ja polkaisin matkaan.

Tämän osuuden olin ajatellut olevan alustavasti omaa vahvinta osa-aluetta ja reittivalinnat olin tehnyt aika varman päälle välttäen pyörän kanssa umpimetsärämpimistä, sekä pienien polkujen koluamista.

Ensimmäiselle pyörärastille matka alkoi isoa asfalttitietä myöten joitakin kilometrejä. Vettä tuli vieläkin taivaan täydeltä ja olo oli kaikkea muuta kuin hyvä! Joka paikka oli edellisen etapin uimisen jäljiltä vieläkin aivan jäässä. Sormet eivät toimineet ollenkaan, vaihteiden vaihtaminen tunnottomien nakkien kera todella hankalaa ja muutenkin koko kroppa aivan totaalisen kohmeessa. Tässä vaiheessa mielessä käväisikin tempaista ukemit takaisin lähtöpaikalle, heittää pyyhe kehään, mennä saunaan lämmittelemään ja poistua sen jälkeen nuolemaan haavoja landelle maaseudun rauhaan. No, se olisi ollut liian helppo ratkaisu ja ajattelin nyt nauttia tästä koko rahan edestä.

Ensimmäiset pari osuuden rastia löytyivät vaivoitta, jonka jälkeen kolmannelle rastille siirtymää olin alustavasti ajatellut kaikkein vaikeimmaksi. Metsäautotietä piti ajella joitakin kilometrejä ja sitten yrittää löytää pieni polku, ajella sitä umpimetsässä parisen kilometriä ennen kuin pääsisi jälleen isommalle baanalle.

No ajelin pitkäksi polun ohi kunnes seuraava suurempi tienristeys tuli vastaan. Nopea vilkaisu karttaan ja toteamus puoliääneen “turha lähteä sitä polkua hakemaan, kun ei sitä löytynyt, niin ei sitä olisi pystynyt pyörällä ajamaankaan!” Kartalta löytyikin hyvä polku, jota pitkin pääsisikin sopivasti yhden pellon reunaan, sieltä tielle järven rannalla kulkevalle isolle tielle, josta rastille olisi helppo löytää. Polku löytyikin helposti ja se vaikutti olevan hyvin ajettavissa. Sateen liukastamassa metsässä ei vaan oikein mihinkään suurempaan vauhti-iloitteluun oikein ollut uskallusta ryhtyä. Jonkin matkan päässä minun olisi pitänyt kääntyä oikealle viettävälle polulle. No sitä ei tuntunut löytyvän ja totesin ajamani polun olevan hyvä ajettava, sekä vievän suurin piirtein haluttuun suuntaan. Aikani siinä ajelin menemään polun muuttuessa metsäautotieksi, jota oli todella hankala ajaa. Tie oli todella pehmeä ja liejuinen. Vanha luotettava sotaratsunikin rupesi reistailemaan. Pienillä vaihteilla kovalla väännöllä ajettaessa ilmeisesti vaihtajan toinen pikkuratas jumitteli lyöden koko voimansiirron jumiin.

Pehmeässä tiessä oli nähtävissä muutamat tuoreet maastopyörän jäljet, joten ajattelin olevan ihan oikeilla jäljillä, tai sitten muutkin ovat aivan yhtä hukassa.

Eikä aikaakaan kun eteeni teiden risteyksessä tupsahti hakemani rasti!

Seuraavalle rastille siirtyminen olikin suunnistuksellisesti helppo. Ainoastaan se sisälsi aivan järjettömän suuren nousun, jossa piti pyörää taluttaa. 10 rasti löytyi helposti ja siellä oli järjestäjä tekemässä tarkastusta leimauskorttiini. Hän halusi nähdä missä järjestyksessä rataa kierrän. Kaikki oli kunnossa ja valitellessani kohmettani, sain häneltä kuivat hanskat.

Kuivat hanskat lämmittivät mahtavasti ja pikkuhiljaa lämpö alkoi levitä koko kroppaan. Loput osuuden rastit löytyivätkin helposti. Vaihtopaikalle ajaessani katsoin jo seuraavan osuuden rastien sijaintia ja ihmetys oli suuri havaitessani rullaluistelurastin olevan hiekkatien varrella! Tovin edettyäni huomasinkin asfaltoidun rullaluisteluradan kulkevan tien vierellä. Kartalla rata oli merkattu samoin kuin hiekkapohjainen latu-urakin, jota juuri äsken olin ajellut. Samalla muistin rullisosuuden toisenkin rastin, joka oli sama tämän pyöräilyosuuden avausrastin kanssa. Sielläkin asfaltoitu tie kulki rastille! Huoahdin helpotuksesta, sillä osuudella suunnistus ei juurikaan kuormittaisi pääkoppaa.

Saavuin vaihtoon ja seuraava rullisosuus oli edessä. Osuus, jota aluksi olin pelännyt kahdestakin syystä. Olin luistellut tänä vuonna vain muutamia kertoja, sekä kartanluvun vaikeus luistellessa.

KOLMAS OSUUS- RULLALUISTELU 5KM

Tällä osuudella oli luvassa ainoastaan kaksi rastia. Molemmat rastit olivat tiedossani ja ne löytyisivät luisteluradan varrelta.

Vaihdossa viskasin pyöräilykengät vaan pois, kroksit jalkaan, rullaluistimet ja sauvat kainalossa riensin muutaman sata metriä luisteluradan varteen.

Luistelua odotin mielenkiinnolla. Sadekelillä se on melko tappavan vaarallista puuhastelua ja nyt jännitystä lisäsi täysin outo rata, jolla tiedettiin olevan roskia, sekä risujakin antamassa pientä lisämaustetta soppaan.

Vilkaisin kaulassa roikkuvasta karttalaukustani olevasta kartasta nopeasti reitin rastille ja lähdin suihkimaan tien alikulun jälkeen oikealle johtavalle reitille.

Rata oli aivan huikea! Todellista vuoristoraa parhaimmillaan. Vauhtia piisasi pelottavan reippaasti ja muutamassa mutkassa luistimet löi sivuttain liukkaalla alustalla tyhjää aiheuttaen vielä hieman lisää sydämentykytystä. Mäet olivat todella jyrkkiä. Ylämäet piti vetää melkein pelkästään käsivoimilla. Potkuihin ei saanut tehoa ollenkaan. Luistimet lähtivät luistamaan välittömästi sivulle niin tehdessä.

Ensimmäinen luistelurasti löytyi helposti. Toiselle rastille oli kolme reittivaihtoehtoa. Arvioin reitin, jota tulin suorimmaksi ja varmimmaksi, tutuksi valinnaksi toiselle rastille.

Toinenkin löytyi hyvin ja sitten vaan osittain samaa reittiä takaisin lähtöpaikalle!

Matka lähtöpaikalle sujui hyvin, onnistuin pysymään pystyssä. Ainut ongelma tällä etapilla tuli vastaan luistimia pois ottaessa. Siinä niiden kampeamisen yhteydessä vasen pohkeeni krappasi aivan simona ja pelästytti, meneeköhän se koskaan ohi. Kevyen juoksun aikana vaihtopaikalle se jälleen vertyi lähes uutta paremmaksi.

NELJÄS OSUUS- MAASTOPYÖRÄILY 8.5KM TAI MELONTA 3.7KM

Uitettuna koirana etenemistavan valinta tälle osuudelle oli helppo, eli pyörä!

Osuudella oli vain kaksi rastia ja ne sijaitsivat ennakolta tiedossa olevissa helpoissa paikoissa. Ensimmäinen lähellä toista rastia, jolla olin jo juoksu- osuudella käynyt ja toinen se tuttu ja turvallinen surullisenkuuluisa kutosrasti!

Vaihdosta lähdin tohkeissani polkemaan ennakolta piirtämääni reittiä pitkin kohti kohdetta. Parisen kilometriä ajettuani ryhdyin katselemaan karttaa tarkemmin. Reitinvalintani oli aivan ..seestä! Olin ensi alkuun määritellyt lähtöpaikan pari kilometriä väärään paikkaa (lähelle kutosrastia) ja nyt kiersin järven väärältä puolelta rastille! No matkaa olin taittanut jo sen verran, ettei enää kannattanut kääntyä ja tämähän oli jo tuttu ja turvallinen, hyväksi havaittu reitti.

Molemmat rastit löytyivät ongelmitta ja muutenkin ajo sujui mallikkaasti.

VIIDES OSUUS- JUOKSU 11KM

Yes, vihoviimeinen osuus jäljellä! Osuudella oli seitsemän rastia. Kaksi jo vanhaa ennestään tuttua ja viisi uutta. Uudet rastit näyttivät kartalta katsottuna olevan melko helpoissa ja selkeissä paikoissa. Muutenkin kaikkien lähellä oli selkeitä kiintopisteitä, joten uskoin tämän osuuden hoituvan sen puolesta hyvin!

Vajaa viisi tuntia olin tässä vaiheessa runtannut menemään vaihtelevalla menestyksellä ja aika kovilla tehoilla mikä tuntui jo jäsenissä, vatsaa myös osansa saaneena.

Osuudella lähdössä selvää oli jo se, että ongelmaksi tulee jaksaminen! Väsymyksen nakertaessa koko kehoa, niin kysymys oli miten ajatus pysyy kasassa suunnistusta ajatellen!

Vaihdosta lähdin jo tutuksi tullutta kutosta kohti. Siitä rastista tuleekin varmasti vielä kohde johon tulen palaamaan unissanikin joinain liskojen yönä aivan saletisti! No löytyihän se tälläkin kertaa jo tutuksi tulleesta paikasta, mistä pitikin.

Samalla paikalla törmäsin yhteen duo- sarjan sekajoukkueeseen, joka oli vasta pyöräilyosuudella sitä hakemassa. Se valeli hieman balsamia paleltumilleni. Onneksi järjestäjillä oli vielä joitain muitakin odoteltavissa reitiltä takaisin. Ettei heidän tarvitse pelkästään minun vuokseni istuskella tylsistyneenä aikaa tappamassa kisakeskuksessa kelloa naputellen ja miettien “pitäisköhän laittaa etsintäpartio jo liikkeelle!”

Kutoselta lähdin etenemään seuraavalle rastille, joka oli suht helpossa paikassa, mutta piilotettuna, jonka löytäminen vei aavistuksen aikaa.

Sen jälkeen oli sama kosteikkorasti, missä olin käynyt jo ekalla osuudella. Hetken jouduin paneutumaan löytääkseni kosteikon varmasti ja kosteikolta lähdössä teinkin muutoksen alkuperäiseen reittisuunnitelmaan. Valitsin varmemman ja helpomman reitin, joka vaikutti lyhyemmältäkin. Varmuudeksi otin vielä kompassilla oikean suunnan kohti tietä, missä pääsisin pois tästä polkujen täyteisestä ryteiköstä.

Loppurastit olisivatkin selkeissä paikoissa. Paikoissa, joissa on vähän polkuja ja helpon oloista maasto suunnistaa. Tärkeintä oli pitää keskittyminen maksimissaan ja pysyä tarkasti kartalla.

Yksi lipsahdus meinasi sattua! Ehdin mennä muutamia kymmeniä metrejä väärälle polulle ennen kuin havaitsin virheen ja korjasin kurssin jälleen oikeaksi.

Jalat jaksoivat kuljettaa kroppaa eteenpäin ihan mukavalla sykkeellä metsäpoluilla. Tiellä juostessa jouduin osuuden alussa kävelemäänkin muutamia askeleita.

Loppureitti meni suunnistuksen osalta mallikkaasta. Juoksu alkoi jo nyppimään aikatavalla ja kirosin itsekseni juostessani hienoja mäntykangaspolkuja, että miksei tätä saanut vetää pyörällä! Kerrassaan aivan loistavia pyöräilymaastoja! Tämän osuuden olisi kiskaissut fillarin selässä reilusti yli puolet nopeammin. Tuskaa lisäsivät vielä tuoreet renkaanjäljet polulla osoittamassa jonkun pyöräilleen tämän osuuden.

Vihdoin viimein löysin viimeisen rastin ja laahustin parin kilometrin matkan melkoisen väsyneenä maaliin.

Maalissa sain pienet aplodit paikallaolijoilta ja pöydässäni oli jo kirjekuori odottamassa! Joka ei ollutkaan suureksi pettymyksekseni ruskea ja pullea vaan valkoinen ja litteä se sisälsi lahjakortin osallistumisesta syksyn kisaan Kolille tai Vaarojen maratonille. Sen verran tästä nyt jäi kaivelemaan, että pakko se on lähteä yrittämään, josko jo silloin maalissa onnistuneen kisan jälkeen minua juhlittaisiin suurena sankarina, voittajana kaikkien asiaankuuluvien muodollisuuksien kera ;-)

JÄLKIPYYKIT

Jälkikäteen jossittelu ja spekulointihan ei tietenkään enää mitään muuta, mutta tässä lajissa se on erittäin tärkeää! Virheistä oppii parhaiten ja oikotietä onneen ei ole etenkään tässä lajissa. Konkarit valistivat sen vievän parisen vuotta, ennen kuin voi odottaa onnistumisia.

Tämä oli nyt minulle toinen soolokisa ja kolmas tämän lajin puitteissa kaiken kaikkiaan. Kohennusta edelliseen sooloiluun tuli nyt huomattavasti. Tavoite, ehjä suoritus, ilman suurempaa sähläystä jäi vielä odottamaan itseään.

Ensimmäisellä osiolla kylmä vesi pisti pasmat sekaisin! Ennen lähtöä oli paljon puhuttu duo- sarjan säänöistä ja heidän reitistään. Se pisti pasmani sekaisin. Ennen starttia minun piti käydä vielä reitti läpi, mutten ehtinyt sitä tehdä! Tästä opin sen, että aina rastin leimauksen yhteydessä katson seuraavan rastin numeron ja rastimääritteen reittikirjasta.

Ylimääräistä juoksua kömmähdyksestä koitui n.7km, ajassa mitattuna n.45-50minuuttia. Aika osuudelle 1.53´, matka 16km +8km reittikirjan arviosta ja jäin 42min solo kärjelle.

Vahingon minimoimiseksi vähiten aikaa ja olisin menettänyt melomalla vastarannalle takaisin. Kolmisen kilometriä juoksua olisi tullut vähemmän 1.5km melonnalla. Toisaalta kajakin kanssa kylmässä vedessä sählääminen olisi voinut nostaa käyrää vielä lisää..

 

Toinen osuus meni mielestäni hyvin! Reittikirjaan matkaksi oli merkitty 12km, minulle matkaa kertyi 24km. Pelasin ehkä hieman liikaa varman päälle. Yleiskartan mukaan ilman paikallistuntemusta olisi ollut aika järjetöntä lähteä pieniä polkuja koluamaan. Maastossa harvoin pääsee yli 10km/h keskareille ja hyvällä tiellä ne nousee helposti yli 25km/h.

Tekniikan reistailu aiheutti oman päänvaivansa, kenties n.5minuuttia. Pyörä oli virttynyt auton katolla sateessa vuorokauden 400km matkan, enkä ehtinyt rasvata ketjuja ennen starttia, joka olisi poistanut toisen ongelmista. Toinen ongelmista vaatii remonttia. Ainakin vaihdevaijerit (ehkä kahvatkin?) menevät välittömästi vaihtoon! Normaalioloissa niitä pystyy käyttämään, jäätyneillä sormilla ja nivelrikkoisella peukalolla se oli kohtuuttoman hankalaa.

Aika 1.54´, solo kärjestä jäin 25´ mikä ositttain selittyi hänen kiertäneen reitin väärässä järjestyksessä, josta hänelle koitui seuraamuksena siitä tunnin aikasakko!

En tiedä oliko tämä osuus sama duon kanssa? Heille jäin 35´!

Kolmas osuus oli ehdottomasti paras koko kisassa! Tälle osiolle tuli kisan maksiminopeudet 43km/h rulliksilla märällä ja likaisella alustalla tuntui aika lennokkaalta!

Aika 22´ja olin 2minuuttia kilpatoveriani nopeampi. Duo sarjan kärki veti osuuden neljä minuuttia minua nopeammin. Oma vaihtoni oli hidas, kenties siitä tuli puolet tuosta erosta? Toiselle puolelle voinee hakea selitystä pohjien tekijästä, hiihdossa suomenmestaruuksia voittaneesta kilpailijasta. Matka viisikilometriä.

Neljännen osuuden järven vääränpuolen kierroksen ansiosta matkaa kertyi 11.5km, eli kolmen kilsan aivan turha pummi. Aikaa siihen tärvääntyi n.9 minuuttia.

Aika 39`, kärjelle jäin 5`lisää. Duolla sama etappi , heille jäin 11`

Viidennestä osuudesta jäi mieleen todella hyvä maku! Viiden tunnin rehkimisen jälkeen ja aivan turhan voimia vieneen vajaan tunnin ylimääräisen juoksun jälkeenkin tämä osuus meni hyvin.

Nollatasosta vajaa vuosi sitten suunnistuksen aloittaneena 11km reitin suorittaminen ilman häsläämistä väsyneenä samaan aikaan kilpakumppanini kanssa on hyvin.

Duokärjellekin jäin vain 25`, mikä on vähän! Reitillä olleiden renkaiden jälkienkin syy selvisi. He saivat käyttää yhtä pyörää osuuden suorittamisessa. Arvioisin siitä saadun edun olleen heille n. 20`luokkaa?

LOPPUYHTEENVETO:

Laji on äärimmäisen haastava, monipuolinen ja vaativa! Menestyäkseen on saatava selkärankaan iskostettua tietyt toimintamallit, että yllättävissä odottamattomissakin tilanteissa paletti pysyy koossa. Paikallistuntemuksesta on merkittävää hyötyä etenkin kaltaiseni noobin tapauksessa. Täysin vieraalla maaperällä tulee kerralla liian paljon omaksuttavaa, mikä vie huomiota ja keskittymistä pois olennaisista tärkeistä seikoista. Minkä lisäksi yleiskartan kanssa suunnistus vieraassa maastossa on tehtävä varman päälle.

Jos loppuaikaa ei tuijoteta, niin kisa meni hyvin! Perusasiat olivat kunnossa! Suunnistustaito alkaa olla sillä tasolla, että rastit löytyvät ilman suurempia koukeroita. Peruskunto kesti hyvin tuon kuusi tuntia.

Melonta sujui hyvin nopeuden ollessa n.8.5km/h ja nyt kajakki pysyi pystyssäkin.

Muutkin lajitekniikat ovat ihan hyvällä tasolla. Uudet välinehankinnat osoittautuivat hyviksi. Nyt alkaa semmoinen “peruskonsepti” olemaan ihan hyvin paketissa, eikä ne vie turhaan ajatuksia pois olennaisesta.

Arvioisin kärkinimien kiertävän tuon radan n. 4.30`aikaan ja siihen nähden tuli takkiin 1.30`. Tunnin verran edestä tuli nyt hölmöiltyä, kuitenkin parannusta ensimmäiseen soolokisaani tuli huomattavasti. Silloin jäin kärkinimistä kolmisen tuntia.

Hyvänä päivänäkään mahdollisuuksia kärjen lyömiseen ei minulla olisi, mutta enemmänkin tässä on kyse itsensä kehittämisestä ja ehjän onnistuneen kisan saamista alle (ainakin alkuunsa)J

 

KOKONAISAIKA 6.03`

SYKKEET: 133keski/ 160max

KOKONAISMATKA 68KM (keskinopeus n.11km/h)

KOKONAISNOUSU n.1000m