TOUR DE HELSINKI 06.09.2009

Viimevuoden tourilla tein debyyttini kuntopyöräilytapahtumien saralla. Tuosta kisasta jäi paljon hampaankoloon. Nyt muutamaa kisakokemusta rikkaampana oli tarkoitus lähteä katsomaan, onko opittu mitään?

Kisaan lähdettäessä tavoite oli varsin selkeä -roikkua pääjoukossa niin pitkään kun rahkeissa riittää varaa sekä kello pitäisi saada maalissa pysähtymään kolmosella alkavaan tuntilukemaan!

Ryhmityin ennen lähtöä heti pääjoukkoon viidenkymmenen metrin päähän terävintä kärkeä, ennen keskinopeusryhmiä.

Lähtö tapahtui verkkaisesti. Reilun 1200:n pyöräilijän lähtiessä liikkeelle. Kengät napsahtelivat polkimiinsa kuin yhtenä kuorona letkan lähtiessä seuraamaan poliisimoottoripyörää.

Alkumatka kaksitoista kilometriä piti ajaa saattoajona rauhallisesti yhtenä joukkona, sen tarjoten hyvän alkulämmön kisalle. Ajon aikana oli mielenkiintoista seurata, milloinka saadaan ensimmäinen keskeyttäjä? Järjestäjien edustajan Ducati -ruohonleikkurin kakspyttyinen mylly piti semmoista kilinää, että olisin pistänyt rahat likoon sen puolesta.

Jo parin kilometrin ajon jälkeen useat kisaajat ilmeisesti pyöräilijöiden perusvaivan saattelemina pyyhkäisivät tien sivuun tarpeilleen. Tuo tahti sen kun kiihtyi lähestyttäessämme saattoajon päätöstä. Näkymä toi kieltämättä mieleeni perinteisen suomalaisen Vapunvieton, jossa hoippuva ylinesteytetty “radalla” olija merkkailee aivan minne sattuu.

VAPAAN VAUHDIN ALKU

 

Vilkaisin mittariani, joka näytti ajetuksi matkaksi kahtatoista kilometriä. Kohta vihdoinkin pääsisi oikeasti ajamaan! Mittari kertoi myös alkumatkan menneen todella hitaasti. Aikaa oli tuhraantunut tuon matkan aikana jo melkein neljäkymmentä minuuttia. Varsinainen kisa pitäisi vetää todella simona, mikäli mielisi siihen neljän tunnin alitukseen.

Viimeinkin korviini kantautui johtoauton äänimerkki, joka tarkoitti vapaan vauhdin kisan alkaneen!

Siinä samassa hujauksessa vauhti tuplaantui. Kisaajien adrenaliinin kyllästämän kehon päästessä vihdoin tositoimiin. Minä siinä muiden vanavedessä pääjoukon vauhtia tarkkaillen.

Heti ensimetreistä lähtien totesin nyt kalustoni olevan kohdillaan. Pyörä rullasi aivan loistavasti ja kaikki pelasivat täydellisesti. Muutamia kilometrejä aikaisemmin ajaessani kilpailun johtajan rinnalla. Hän katseli ajokkiani miettelijään näköisenä todeten jotain tyyliin “lähdit sitten tuollaisella aika -ajo kilpurilla”. Säännöissä oli, ettei moisia vehkeitä suositella, muttei niitä ollut kiellettykään! Siinä sitten muutama sananen vaihdeltiin. Totesin hänelle, ettei minulla ollut muuta soveliasta pyörää tähän tapahtumaan kuin tämä triathlonia varten hankittu laite. Rinnakkain hetki siinä ajeltiin, kunnes siirryin takaisin pääjoukon huomaan.

Matka eteni ohi Bembölen jatkuen Oittaan ohi pitkin kapeana mutkittelevaa tietä. Onneksi koko yön ja aamun jatkunut sade oli tauonnut hetkeä ennen starttia, eikä kevyehkö tuulikaan hidastanut matkantekoa laisinkaan. Märät tiet vaan hieman lisäsivät jännitysmomenttia liukkaudellaan.

Ohitimme Pirttimäen ulkoilualueen, jonka jälkeen tiesin totuuden hetken kohdallani koittavan -Velskolan mäet! Mikäli nuo mäet pysyisin pääjoukun mukana, niin todennäköisesti pysyisin siinä myös loppumatkan.

Ensimmäiset nousut menivät loistavasti. Vauhti oli aivaan sairaan kova. Nousujen jatkuessa letka piteni huomattavasti, porukkaa putosi kyydistä sankoin joukoin. Vaativimman nousun koittaessa vaihdoin ajolinjaa keskemmälle varmistaakseni pysyväni kamppailussa mukana, nousin putkelle ja lähdin runttaamaan isolla vaihteella sykkeiden huitoessa jo todella korkealla. Jyrkimmässä kohdassa juurikin kriittisemmällä hetkellä vasen kenkäni irtosi polkimesta..voi ..ttu! Vauhti tyssäsi aivan tyystin ryhtyessäni pyörittämään poljinta ensin oikein päin ja hakkaamaan jalkaa siihen kiinni. Saatuani jalan kiinni vauhti oli pudonnut melkoisesti, askista pientä pykälää hakien jatkoin matkaa kiroten muiden perään.

Tumpelointini aikan muu porukka oli karannut jo muutaman sadan metriin päähän. Ajoin jo aivan sykkeideni äärirajoilla, joten ilman peesiä olisi aivan mahdoton tehtävä saada ryhmää enää kiinni!

No pakko oli vaan sitä yrittää. Muutaman ylämäen jälkeen tiesin vihdoin alamäkien koittavan. Alamäissä pääsisin hyödyntämään pyöräni ominaisuuksia, mihin se oli suunniteltu. Vihdoin myötämäkien koittaessa latasinkin ne menemään todella kovalla tempolla. Vauhti kipusi parhaimmillaan kuuteenkymmeneen kilometriin tunnissa ja lähestyin nopeasti edelläni ajavaa ryhmää. Saavutin tuosta ryhmästä yhden jostain syystä pudonneen miehen. Ajoin hänen ohitseen, jonka jälkeen hän jäi välittömästi peesiini. Hän kysäisi, että vedettäisiinkö vuorovedoin, niin saataisiin edellä ajava porukka kiinni. Tokihan se minulle sopi ja hetken päästä hän siirtyi eteeni vetojuhdaksi. Pitkästä aikaa pieni hengähdystaiko teki todella terää. Olin runnonut aika maksimeilla jo jonkin tovin. Pienen hetken huilattua lähdin taas keulille täynnä uutta intoa. Edellämme oleva ryhmä oli jo melko lähellä ja ajattelinkin, että nyt rykäistään se kiinni kerta heitolla. Hetken ajettuani katsahdin taakseni todeten vauhtini olleen liian raju peesaajalleni. Olin juuri saavuttamassa ryhmää, joten katsoin parhaimmaksi ajaa sen yksin kiinni.

Ryhmään päästyäni minulta kysäistiin, “haluatko levätä hetken?” “Joo, sopiihan se vastailin“, lisäten vielä että, “hetken päästä voin lähteä vetämään”

Meitä oli siinä semmoinen noin kymmenen hengen porukka. Pieni tovi meni totutellessa heidän vetosysteemiin. Aluksi omalla vuorollani lähdin vetämään liian kovaa, jolloin porukka ei pysynyt mukana. Pienen harjoittelun jälkeen homma alkoi sujumaan ihan mukavasti.

Meno oli todella kevyttä ja mietinkin koko ajan mitä tekisin? Ryhmä halusi pitää saman vauhdin. Lähtisinkö yksikseni irtiottoon, vai mitä tekisin? Edelläni ei näkynyt yhtään ryhmää kiinniotettavaksi. Vastaamme tuli vain muutamia pääjoukosta pudonneita. Porukan sisälläkään ei oikein näyttänyt olevan semmoista kenet olisi saanut kaveriksi hankkeeseen. No matka eteni silti ihan mukavissa merkeissä, joten en lähtenyt hötkyilemään.

Jossain puolenmatkan tietämissä pitkässä loivassa alamäessä ohitsemme viuhahti kilpailujohtaja, 35 keskariryhmän vetäjä oranssilla lipulla varustetulla pyörällään.

Ensireaktiona alitajunnasta tietoisuuteen ponnahti lippu -Race over, you failed! Kisa oli nyt osaltani ohi.

Porukkamme vauhti ei ollut riittävän kova. Keskariryhmä oli ajanut meidät kiinni. Ohjeistuksessa tähdennettiin, että tuosta ryhmästä ei saa enää irtiottoja tehdä, eli on ajettava ryhmän johtajan perässä maaliin!

 

Siinä sitten ajeltiin maisemia ihaillen porukoiden kanssa jutellen tapahtuman hengen mukaisesti kuntoajona sunnuntain ratoksi. Fiilis oli hyvä ajella menemään. Tietkin olivat sateen jäljiltä kuivuneet. Ison ryhmän keskellä ajaminen oli todella helppoa ja vaivatonta. Vauhdin hurmasta sai nauttia nytkin täysin rinnoin, eikä verenmakuakaan päässyt nousemaan suuhuun nousujenkaan yhteydessä.

Nikkilän ohitettuamme, kääntyessämme Myyraksen suuntaan Kuninkaantielle alkoi vettä ripottelemaan taivaalta kiitettäväsi. Tällä osuudella vastatuulikin hieman vielä lisäsi hapotusta polkijoiden reisissä. Onneksi sade ei kauaa kestänyt. Päästessämme viimeiseen kunnon nousuu, Kuninkaanmäelle se oli jo loppunut. Tuon viimeisen ison nousun aikana porukka vähän levisi. Itse pysyin hyvin menossa mukana. Kyseinen mäki on tuttu tri- treeneistä, jota on tullut tahkottua useasti. Nyt se nousi helposti.

Maaliin ei enää ollut pitkä matka. Matka oli taittunut yllättävän nopeasti ja helposti. Oikea jalkataipeeni oli hieman reistaillut, niskaa ja hartioita hieman kivisti, mutta muuten kone kävi vielä nätisti.

Haavereitakaan ei ollut matkan varrelle sattunut yhtään. Muutamia renkaita oli puhjennut, juomapulloja lennellyt, joltain lähtenyt ketjut ryhmän keskellä. Noista kaikista oli selvitty täpärästi. Lähimpänä taisi olla Kuninkaanmäen päällä, kun äänistä päätellen kaksi pyörää kilkkasi yhteen, pysyen pystyssä molemmat kuitenkin.

Kunnes..Kehä I ylityksen jälkeen yht äkkiä havahdun kovaan metallin narinaan ja kolinaan, jota seuraavat kovaääniset varoitushuudot. Neljänkympin vauhti on tyssännyt kuin seinään olisi ajettu. Painoin vaistomaisesti jarrut pohjaan välittömästi ja toivoen pyöräni pysähtyvän riittävän ajoissa. Edessäni näen jo maassa makaamassa kourallisen pyöräilijöitä, muutama lentää jarrutuksen voimasta ohjaustangon ylitse, miehiä pyörineen lakoaa katuun useita. Onnistuin juuri pysähtymään ajoissa, en osunut kehenkään. Heti pysähdyttyäni ryntäsin pyörä kainalossa vastaantulijoiden kaistalle karkuun, ettei kukaan tulisi takaa päälleni.

Pääsin jatkamaan matkaani siitä ehjänä, kylmää hikeä otsaltani pyyhkien. Kisafiilis latistui kertaheitolla tapahtuman johdosta aika pohjille. No maaliin oli ajettava. Keskarimiehet olivat jäänet tapahtumapaikalle, johtajan huutaessa peräämme “muut jatkaa maaliin RAUHALLISESTI ”.

Kyllähän siinä vauhti vähän nousi meidän lampaiden jäädessä ilman paimenten opastusta. Kaikilla oli kuitenkin edellinen episodi sen verran pinnassa, että ei loppumatkan aikana kukaan mihinkään uhkarohkeisiin sankaritekoihin ryhtynyt. Maaliin ajettiin rauhalliseen tahtiin nätissä järjestyksessä auringon kuivattamalle Olympia Velodromille. Välittömästi maaliin tulon jälkeen vilkaisu mittariin 4.00.40..Ei jäänyt paljosta kiinni! No jäipähän ensi vuoteenkin jotain tavoiteltavaa;)

KOKONAISARVOT:

Koko kisa/ johdettu ajo/ vapaa vauhti

MATKA: 141km/ 12km/ 129km

AIKA: 4.00.38/ n.35`/ n.3.25`

KESKINOPEUDET: 35.1/ 19.7/ 37.5km/h

KESKISYKKEET: 128/ 92/ 135 bpm

MAX SYKE: 163bpm

MAX NOPEUS: 61km/h

LOPPUANALYYSI:

Edellisen vuoden kisaan verrattuna nyt olin mennyt aimo harppauksen eteenpäin monellakin osa-alueella.

Kenties ottaen huomioon oma vähäinen kisakokemukseni ja vain kuukauden/ 350kilometrin ajokokemus “oikealla” kilpapyörällä tavoite pääjoukossa pysymisestä oli kenties hieman ylioptimistinen?

Ennakolta pahimmaksi paikaksi arvioimani koituikin kohtalokseni! Oma vauhtikestävyyteni on huono. Maksimeilla mentäessä jo muutamien sekuntien virhe kostautuu välittömästi ryhmästä putoamisena. Spd:n polkimilla kengän irtoaminen ei olisi paljoa matkantekoa viivästyttänyt, mutta yksipuoleiset maantiepolkimet kääntyvät aina lukko alaspäin ja niiden kiinnittäminen vie aikansa. Ensi kerralla pitää säätää polkimet kireämmälle!

Maaliin tulon jälkeen juttelin yhden kaverin kanssa. Hän oli tullut maaliin pääjoukossa varttia ennen minua. Pääjoukon vauhti oli kuulemma alkurysäyksen eli Velskolan mäkien jälkeen tasaantunut huomattavasti.

Käytännössä saavutin aikatavoitteeni! Reitti teki kilometrin ylimääräisen mutkan Nikkilässä tietöiden takia. Ilman tuota ylimääräistä koukkausta aikani olisi ollut noin 3.57`luokkaa.

Parannusta edellisen vuoden kisaan tuli 21minuuttia. Matka taittui huomattavasti kevyemmin, verrattuna vuoden takaiseen. Pyörän vaikutus ajan paranemisesta on varmasti ainakin puolet ja toinen puoli selittynee, ettei nyt tarvinnut ajaa yksikseen paljoakaan.

Syketietojen valossa olisin pystynyt ajamaan paljon kovempaa. Samoilla keskisykkeillä on tullut vedettyä kahdeksan tunnin seikkailukisakin. Seikkailuissa ei ole voinut edes vetää maksimeilla, kun pitää keskittyä suunnistukseenkin. Sykemaksimit osuivat juuri siihen sähläysvaiheeseen. Tuon jälkeen ajaessani ryhmää kiinni ne huitelivat 150-160 välillä. Ryhmäajossa ne jäivät 120-140. Kisan loppuvaiheessa vauhdin kasvaessa muutamassa mäessä ne käväisivät hetkittäin 150lukemissa.

Loppujen lopuksi ajo oli todella onnistunut ja jätti hyvän jälkimaun. Päälajieni painottuessa multisport puolelle kisa tarjosi hyvän, vauhdikkaan peruskunto harjoituksen ja kokemusta ryhmässä ajosta, mitä tulee jatkossa varmasti hyödynnettyä.

Nyt vaan edelleen suurin haasteeni on vauhtikestävyyden löytäminen! Alle kuuden tunnin koitoksissa on käytännössä mahdotonta pysyä kärjen vauhdissa, mikäli maksimisykkeistä on reilut kaksikymmentä lyöntiä kateissa!

Kadoksissa olevia lyöntejä on varmaankin nyt lähdettävä seuraavaksi etsimään urheilulääkärin vastaanotolta..

Ei liene ainakaan vielä tuon suorituksen perusteella Helsingin kaupungin isät tule minua lähestymään lahjatontin tai muun vastaavan muistamisen merkeissä..;) Varsinkaan, kun en saanut kisasta edes virallista aikaakaan huonosti sijoitetun tai viallisen chipin vuoksi..