Helsinki City Run 09.05.2009 
 
Heti alkuunsa todettakoon, että tälläisestä perusjuoksutapahtumasta on melkoisen vaikea kirjoittaa mitään kovinkaan mielenkiintoista ja yllätysten täyteistä kirjoitelmaa! Kaikillehan kupletin juoni lienee selvä?
 Ideana vaan ravata peräsuoli pitkällä merkattua reittiä pitkin niin kovaa kun kintuista irti lähtee ja toivoa muun kropan kestävän siinä menossa mukana. 
  Taktiikkani kisaan oli varsin selkeä ja yksinkertainen, tasaista vauhtia aivan äärirajoilla liikkuen ja toivoen jalkojen jaksavan siivittää kunnialla koko matkan maaliin asti.
 Lähdössä yritin ryhmittyä mahdollisimman eteen, jolloin en toivottavasti juuttuisi lähtöruuhkaan ja menettäisi kallisarvoista aikaa, mitä olisi mahdotonta kiriä kiinni enää loppumatkasta. 
 
Lähtö tapahtui ja parituhatpäinen ensimmäinen joukkio säntäsi liikkeelle verkkaiseen tahtiin. Tällä kertaa vauhti pysyi sentään sen verran yllä, että kävelyaskeleilta sentään vältyttiin. Jouduin kuiten pian toteamaan vauhdin olevan riittämätön voidakseni saavuttaa tavoittelemaani loppuaikaa, joten ensimmäiset viisi kilometriä ryntäilinkin pitkin poikin, mistä nyt parhaiten pääsi ohittelemaan.
 Jänityksellä odotin saapumistani ensimmäiselle juomapisteelle viiden kilometrin kohdalle Kaisaniemen kulmilla, aikaa tuon pisteen saavuttamiseen saisi kulua kaksikymmentäviisiminuuttia. Saavuin juomapisteelle ja tempaisin pari mukia räpylöihini läikyttäen nesteen suurimmaksi osalta vaatteilleni kasvoja kuitenkaan unohtamatta, jonkin verran siitä taisi osua oikeaankiin osoitteeseen. Vilkaisin kelloani ja se näytti jonkin verran päälle kahdenkymmenen viiden minuutin. Aikataulussa edettiin suureksi yllätyksekseni.
 Juoksu tuntui sujuvan ihan mallikkaasti, jalat toimivat, nopeus näytti
 vaan aina vilkaistaessa olevan alakantissa ja sykkeetkin olivat
 huitelemassa yli 150 jo tässä kisan alkuvaiheessa. Toisin sanoen vauhtia ei olisi varaa pudottaa yhtään, mielellään lisätä vaan, johon vatsalla oli oma mielipiteensä sanottavana ja päätin pyrkiä pitämään sen ennallaan. 
  Auroran sailaalan kohdalta reitti kääntyikin sitten keskuspuiston ulkoiluteille metsän keskelle. Alunperin olin ajatellut tätä reitin vaativimmaksi osioksi, hiekka-alustaa ja korkeuseroja enemmän kuin kadulla.
 Tosiasiassa tämä sujuikin parhaiten, tälläinen maalaispoika tunsi olonsa kotoisaksi metsän keskellä, tennaria meni toisen eteen varsin lennokkaasti.
 Kymmenen kilometrin kohdalla olevan juomapisteenkin antimet tulivat jälleen pääosin viskottua rinnuksille samalla kellosta aikaa tarkastellen, joka juoksi neljänkymmenenkuuden hujakoilla, eli täysin aikataulussa edettiin lähes sekunnilleen. Nyt pitäisi vaan vauhti pitää ennallaan. Jalat toimivat ihan kohtuudella, sykkeet huitelivat edelleen siellä päälle sadanviidenkymmenen, mihin en ole normaalisti tottunut kuitenkaan tuottamatta mitään ongelmia, mutta vatsa ja aineenvaihdunta eivät tainneet oikein pitää näin kovatempoisesta meiningistä ja se osoitti mieltään melkoisella poltteella. 
  Metsästä suunnattiin jälleen kaduille sivistyksen pariin Pikkuhuopalahden kiertoon seuraavalle huoltopisteelle ja aikatarkastusasemalle. Perinteiset kuviot jälleen. Nyt piti hiljentaa vähän vauhtia nestehukan pelossa ja kellokin kertoi kummia lukemia. Olin nimittäin 4-5minuuttia etuajassa aikataulusta tässä kolmentoista kilometrin rajapyykillä. Siinä samassa pääni yläpuolelle syttyi salamana lamppu palamaan, nyt täytyykin korjata tavoitetta alaspäin, muu kroppa oli samaa mieltä, paitsi maha jatkoi kiukutteluaan ja uhkasikin jo heittää pyyhkeen (tai jotain muuta) kehään. 

 Näillä main ajattalin törmäämäni yleisön joukossa kenties johonkin tuttuun naamaan, eikä aikaakaan kun yleisöstä sivusta kuitenkin vierelleni yllätyksekseni sihgahti pirteänä kenkämerkkini edustaja "femman" heittäen ja kannustaen, mikä antoi lisää uskoa (ja paineita), jaksaa, jaksaa loppuun asti. Seuraava, viimeinen aikatarkastus/ juomapisteen ohitin samalla hyväksi havaitulla taktiikalla kuin edellisenkin ja etenin kolmisen minuuttia etuajassa.

 
Viimeiset neljä kilometriä olivatkin melkoista tervanjuontia. Jalkoja särki joka paikasta, sykkeet pysyivät nyt onneksi vielä samoissa lukemissa mikä tarkoitti hiilareita vielä kehossa olevan, eikä uupumusta ollut havaittavissa, vatsakin oli onneksi pysynyt ennallaan, janoa ei tuntunut ja mukana raahaamani vesipullo auttaisi pitämään sen loitolla viimeisillä kilometreillä. Vauhtia sain pidettyä yllä entiseen malliin. Muutama hyväkuntoinen meni ohi, mutta moni jäi jalkoihini kielien oman etenemiseni olevan vielä kaikesta huolimatta aivan siedettävissä kantimissa.

 
Vihdoinkin jyrkkä kurvi oikealle tie avautuen pitkään nousuun talvipuutarhan liepeillä. Nousun jälkeen näinkin edessä häämöttävän olympiastadionin kutsuvasti avoinna olevan portin. Suuntasinkin kulkuni sinne samaan aikaan korvalapuistani voimakkaasti kajahtaneen mahtipontisen sinfoniaorkesterilla höystetyn powermetallin sulosointujen siivittämänä.
 Samaisella hetkellä stadionille saapuessani sateisen päivän synkkä pilviverho väistyi ja stadionin tornin takaa paljastui esiin hohtavan kirkas aurinko toivottaen väsyneen kilpailijan saapuvaksi määränpäähänsä maaliin. 
 
Loppuyhteenveto:
 
Kisa herätti mielessä varsin kaksijakoisia tuntemuksia! Päällimmäisenä positiivisena toki asetetun aikatavoitteen saavuttaminen, tai paremminkin sen alittaminen parilla minuutilla 1,35,28
 Tavoite oli asetettu melkoisen optimistisesti sitä taustaa vasten, että olen aloittanut juoksemisen kolmisen viikkoa sitten kolmen kuukauden tauon jälkeen ja lenkkejä kertynyt peräti kuusi, kilometrejä n.70. Sen lisäksi viimeiset kuukauden olen tehnyt maksimivoimatreenejä ja muutenkin rankka peruskuntojakso painaa jäsenissä. Peruskunto/ hapenottokyky on hyvällä mallilla, se antaa hyvän pohjan kaikkeen tekemiseen jatkoa ajatellen.
 Päänvaivaa puolestaan aiheutti vatsan toiminta! Keskisyke kisassa oli n.153, maksimit 161 jolloin hiilareiden osuus energiasta on jo melkoisen suuri. Hiilariaineenvaihdunta ei ilmeisesti toimi riittävän tehokkaasti pystyäkseen tuottamaan tarvittavaa energiamäärää noilla tehoilla liikuttaessa. Siinä riittää nyt pähkinää purtavaksi kuinka suoriutua kuuden tunnin kisasta noilla tehoilla. Pelkillä rasvoilla se ei onnistu...
 No viikon päästä pääsee mittaamaan pyöräilykunnon 90 kilometrin maantieajossa, sen jälkeen olen taas viisaampi..toivottavasti!