Keravan kevätpolkaisu 2009 

 Nyt tämän tapahtuman tiimoilta kertyisi varmastikin enemmälti tarinaa verrattua edelliseen juoksuntynkään! Kisa oli kestoltaan huomattavasti pidempi, minkä lisäksi taktiset kuviot olivat merkittävässä roolissa, josta nyt toivottavasti riittä jotain kerrottavaakin..

 Kisaan päätin lähteä kaikki tai ei mitään hengellä! Viime syksyinen  pyöräilydebyyttini Tour de Helsingissä oli mennyt oppirahoja maksellessa ja nyt ajattelinkin lähteä eri meiningillä heti alusta lähtien katsoen, kuinka kävisi?
 Tarkoitus oli lähteä rohkeasti haastamaan pääryhmän kovat luut, roikkua ryhmässä niin pitkälle kuin paukkuja riittää ja siitä pudottua soluttautua heti seuraavaan takana tulevaan ryhmään ja jatkaa menoa sen mukana.

 Lähtöpaikka oli Keinukallion ulkoilukeskuksen parkkipaikalta. Sää näytti todella hienolta ajoa silmällä pitäen, aurinko paistoi, lämpöa sopivasti viidentoista asteen korvilla, mutta tuulessa heiluvat puunoksat antoivat osviittaa luvattua selkeästi kovemmasta tuulesta, jonka tuntisi reisissä ja näkyisi eittämättä loppuajassa.
 Startti tapahtui, ajajajoukko lähti verkkaisesti liikkeelle ylämäkeen kaasuttaneen etuauton perävaloja seuraten. Ajo alkoi etuauton perässä muutaman kilometrin matkan varmistaen letkan pääsyn turvallisesti väljemmille vesille, mistä kisa polkaistaisiin toden teolla käyntiin.
 Alku sujuikin mukavasti, ainakin tässä vaiheessa vauhdin ollessa vajaassa kolmessakympissä ei ollut vaikeuksia pysyä ryhmän mukana! Siinä jäi aikaa tarkkailla muiden kilpakumppanien kalustoa. Varsin pro vehkeillä porukat tuntuivat taipaleelle lähteneen. Oma 399 maksava ”marketti” fitnesspyörä kalpeni näiden muiden joukossa. Tuntui vähän kuin olisi pappatunturilla lähdössä Mika Kallion kanssa kisaan samalle viivallle.  Olin kyllä tosin päivittänyt sen viimeisen päälle kisasäätöihin huomattavalla määrällä uusia osia. Vanteiden navoissa hyvät laakerit, kevyet rullaavat renkaat (jotka toivottavasti kestäisivät) kuroisivat kenties hieman kilpailijoiden maksimissaan kolmisen kiloa kevyempien menopelien etumatkaa umpeen.
 Aamulla onneksi tänään takarenkaan vaihto sujui hieman mallikkaammin ilman ongelmia verrattuna torstai aamuun, kun töihin lähtiessäni kiireessä havaitsin eturenkaasta ilman karanneen ja sitä korjatessa vasta toinen asentamani sisäkumi suostui pitämään ilmat sisällään. Ajattelin kovempaa ajamalla ottaa aikataulun kiinni, no todella navakka vastatuuli sai unohtamaan moiset suunnitelmat... ja käyrä oli korkealla. Muutaman kilsan ajon tein havainnon ja totesin jollain olevan kenties asiat vielä paljon huonommin. Kohta eteeni saattaisi ilmaantua henkilö kannonnokassa istuen tärisevin käsin tupakkaa poltellen kolmipyöräisen autonsa vieressä kiroten kesärenkaidensa vaihtajan...

 Vihdoinkin etuauto kiihdytti ja letka lähti liikkeelle todella kovalla vauhdilla! Minä siinä sätkin menemään muiden mukana sen minkä pääsin ja havaitsin heti vauhdin olevan melkoista haipakkaa. Ajelin siinä pääjoukon hännillä ja tarkkailin tilannetta. Puolen tunnin paikkeilla pitkät yhtäjaksoiset nousut saivat kunnolla puuskuttamaan ja sykkeen nousemaan, pieni herpaantuminen ja hetkessä pääjoukku oli karannut viidenkymmenen metrin päähän! Peesin menetettyä sykkeet tapissa oli toivoton yrittää ajaa joukkoa enää kiinni..
 Eli nyt piti miettiä, odottaako seuraavaa takaa tulevaa ryhmää vaiko yrittää ajaa vielä joukkoa kiinni? Takaa ei tullut ketään lähimailtakaan, joten jatkoin omaa rypistystä. Jonkin aikaa ajelin siinä itsekseni kunnes saavutin muita pääjoukosta pudonneita ja jo hetken päästä meillä oli seitsämän hengen porukka koossa. Siinä sitten ajeltiin menemään vuorovedoin ja matka eteni ihan mallikkaasti vauhdin vastaavaan aika hyvin omaa tasoakin.
 Tunti oli ajettu ja sykkeet tässä kyydissä olivat laskeneet jo aivan siedettävälle tasolle, vatsakin tuntui toimivan hyvin tällä kertaa ilman kiukutteluita, jalat rullasivat vielä kevyesti ilman merkkejä väsymyksestä, mutta sitten alkoivat aivan uudet ongelmat! Yhtäkkiä saatoin kuvitella miltä tuntuu kalalta sen nielaistessa syötin ja sitten nostettaessa kuivalle maalle. Koko kehoni huusi happea, en juurikaan ollut hengästynyt, mutta tuntui etten saa henkeä ollenkaan. Jälleen piti nakata kypärän alle mietintämyssy –mitäs nyt sitten? Tähän juonenkäänteesen en ollut osannut varautua! Jatkaako samaan tahtiin kunnes tajua piisaa vai mitä? No päätin höllätä vauhtia ja odottaa mihin suuntaan tilanne kehittyisi. Sykkeet oli pakko laskea alemmas ja käydä keulilla hieman harvemmin. Onneksi muilla riitti vielä voimia ja halua viedä porukkaa. Reitti kulki halki kauniin keski-uusmaisen maalaismaiseman pientä mutkittelevaa tietä pitkin. Ei siinä valitettavasti riittänyt paljoa energiaa ympärillä olevaa kauneutta ihailla. Tuulikin oli mukavan navakkaa lennättääkseen vaikka leijaan kytkettyä lautailijaa merellä, mutta nyt sitä ei oikein jaksanut arvostaa. Tasaisellakin vastatuulessa vauhti jäi aika-ajoin jonnekin 25kilometrin haminoille, mikä olisi ehdottomasti liian vähän ja aika painuisi kauaksi tavoitellusta.
 Sama ryhmä pysyi koossa ja vauhti laski koko ajan, eikä kellään ollut oikein halua tai voimia lähteä vetämään porukkaa. Onneksi mulla vähän ennen kahden tunnin täyteen tuloa jälleen henki alkoi kulkea paremmin ja pystyin taas nostamaan sykettä hieman korkeammalle. Eräs alamäessä vasemmalle kääntyvä risteys oli varsin huonosti merkitty ja porukan ensimmäiset ajelivat sen pitkäksi ja huomasin sen ajoissa ehtiäkseni kääntymään ollakseni jälleen keulilla. Siinä ajelin aikani ja tutkailin tulevatko muut perässä? Jonkin ajan päästä yksi ryhmästä saavuttu minut ja tokaisi ”mistä helkkarista sulta riittää noita voimia noihin jatkuviin irtiottoihin?”  mutisin vain jotain vastaukseksi, koska en tiennyt vastausta.
 Kahdestaa edettiin jonkin aikaa minun ollessa edessä ja melkoisen väsyneenä yritin pitää vauhtia yllä, kunnes kolmen hengen miesporukka singahti melko vauhdikkaasti ohitsemme. Vauhti heillä tuntui olevan kohdallaan, joten eikun täysillä perään ja peesiin! Vuorovedoin he kolme etenivät hyvällä sykkeellä minä kannassa roikkuen jonkin matkaa. Sain siinä huilailtua pienen tovin, hetken päästä kolmikolta alkoivat yksi kerrallaan vietereistä veto hiipua ja  taas piti lähteä keulille vetämään..Siinä ajeltiin jossain Linnapelto, Anttila, Hinthaaran kulmilla ja kun saavuimme öljytielle, niin tiesin jäljelläolevan reitin jotenkuten, eli eikun vauhtia lisää ja kunnon loppurutistus. Öljytiellä tuulikin oli kääntynyt jo onneksi selän taakse helpottamaan matkantekoa. Seuraavaksi käännyttiin Nikkilän keskustaan ja kyltissä häämötti 10kilometrin numerot osoittamassa jäljellä olevaa matkaa! Vilkaisin mittarin kelloa ja hengähdin helpotuksesta, todetakseni matkan sujuneen hyvin kaikesta huolimatta, kumminkin. En ollut matkan aikana katsonut ajettua matkaa tai sykkeitä ollenkaan, pelkästään mittarin kelloa ja lähinnä viime ajat alaspäin näyttävää nuolta näytöllä kertomassa laskevasta keskituntinopeudesta.
 Yksikseni olin vetänyt ryhmää jostain Hinthaaran tältä puolen Talmantien Livalin kohdille, kunnes takaa tuli porukkaa ja pyyhkäisi ohi. Meitä oli kymmenisen ajajan ryhmä ja vauhtia riitti tasaisellakin reilut neljäkymmentä jatkuvasti! Tunsin reitin ja ennakolta pelkäsin nousua muutama kilometri ennen kääntymistä Talman jäätikölle. Olihan jalat jo aika sipissä, pohkeet olivat muutaman töyssyn jälkeen meinanneet krampata pahasti, mutta putkelle noustessa tässä vaiheessa jalat tuntuivat lyijynraskailta pökkelöiltä, joiden liikkeessä pitämiseen piti jo keskittyä toden teolla. Viimeiset kilometrit menivät vauhdikkaasti, käännyttäessä maaliin johtavalle tielle olo oli helpottunut ja rento, ei viitsinyt eikä olisi edes jaksanut enää repiä nostaakseen sijoitustaan millään loppukireillä. Kaikki muutkin etenivät maalia kohden juhlavasti.

Loppuyhteenveto:
 
 Kummastahan aloittas? Positiivisista vai negatiivista tuntemuksista?... no aloitetaan negatiivista, niin lopuksi jää hyvä maku suuhun!

 Pääjoukon vauhdissa kävi vähän kuten tiesinkin! Ei tämmönen dieselmylly voi pysyä tossa kyydissä mukana. Vauhtikestävyys on mulla luokattoman huonoa! Sykkeet pitäis saada reiluun 180 pysyäkseen mäissä menossa mukana, kun nyt ne jäi 165!
 Hengitysvaikeudet! En tiedä johtuivatko ne flunssasta, siitepölystä vaiko ehkä oire vaikka rasitusastmasta? Toisaalta juoksun aikana sateen jälkeen mitään oireita ei ollut samoilla sykkeillä..

 Kaikenkaikkiaan, ottaen huomioon sen että ajan pelkästään pyörällä hyötyajoja pääosin max25 keskareilla noin 110 keskisykkeillä. Nyt vielä  viikko sitten juostu puolikas ja neljän päivän takainen neljän tunnin umpimetsän suunnistus 18km mäkisessä maastossa jaloissa painamassa.
 Vatsa toimi nyt hyvin, kenties kiitos Pirkan jarrukiisseli tankkauksen, juomaksi riitti vajaa 1,5l eikä tarvinnut nostaa kinttua jokaisen tieviitan kohdilla (kuten tour), nyt ei kertakaan, pari 100g  geeliä riittivät hyvin tankkaukseksi.
 Tavoitteeksi olin asettanut 90:n kilometrin lenkille 2.45 ja loppuaika oli 2.31 85:n kilsan kisaosuudelle keskituntinopeus gps 33,7km/h ja pyörän mittari 34,2 tulokseen voi olla ihan tyytäväinen